Kirjasäätiö

Otavan Kirjasäätiö on perustettu vuonna 1945. Tuolta vuodelta peräisin olevassa Kustannusosakeyhtiö Otavan johtokunnan kokouksen pöytäkirjassa todetaan, että
”harkittuaan asiaa perusteellisesti, johtokunta päätti perustaa ”Otavan Kirjasäätiön” edistämään ja tukemaan arvokasta kirjallisuutta ja kirjakulttuuria yleensä, apurahoilla ja muulla toiminnalla.”

Säätiön hallituksen muodostivat tuolloin professori Alvar Renqvist, toimitusjohtaja Heikki Reenpää, professori A. E. Tudeer, insinööri Kari Reenpää, tohtori L. Arvi P. Poijärvi, professori Rafael Koskimies ja maisteri Hannes Reenpää.

Yli kuusikymmentä vuotta perustamisensa jälkeen Otavan Kirjasäätiö on edelleen sitoutunut missioonsa ja tukee kotimaista kirjallisuutta ja kirjallista työtä ja edistää lukemiskulttuurin kukoistamista maassamme.

Kirjallisuuspalkinnoillaan Otavan Kirjasäätiö haluaa huomioida ja kannustaa kotimaisia kirjailijoita ja kirjallisen työn tekijöitä ja nostaa esiin heidän kulttuurisesti, sivistyksellisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävää työtään. Palkintojen lisäksi Otavan Kirjasäätiö jakaa apurahoja kirjalliseen työskentelyyn.