Olli Seurille Suomen Kuvalehden journalistipalkinto – Juha Kauppisen Monimuotoisuus-kirjalle Kanavan tietokirjapalkinto

Suomen Kuvalehden journalistipalkinto on alan suurin ja vuonna 1975 perustettuna myös alan perinteikkäin. Toimittaja Olli Seuri, 36, saa 10 000 euron suuruisen palkinnon tänä vuonna. Palkintoraati, jonka puheenjohtajana toimi SK:n vastaava päätoimittaja Ville Pernaa kiteyttää perusteet seuraavasti: ”Olli Seuri on rakentanut Suomen oloissa harvinaisen monipuolisen toimittajaprofiilin. Hän on myös nostanut klassisen juontajan työn mallin ja haastattelun tekemisen vaatimukset uudelle tasolle.”

Suurelle yleisölle Seuri on tullut tutuksi Ylen radion Ykkösaamun juontajana. Muutama vuosi sitten Seuri siirtyi menestyksekkäästi Ylen tv:n asiaohjelmien juontajaksi. Hän on väitellyt journalistiikasta Tampereen yliopistossa vuonna 2016 ja toimii nyt lukuvuoden 2019-20 siellä journalistiikan työelämäprofessorina.

Palkintoraati valitsi myös Otavan Kirjasäätiön Nuori aikakauslehtitoimittaja -palkinnon saajan. Palkinto on suuruudeltaan 5000 euroa ja sen saa vapaa toimittaja Oskari Onninen, 28. Raadin perusteluiden mukaan Onninen on erikoistunut aikakauslehtien klassisiin, mutta harvoin palkintogaaloissa huomioituihin aiheisiin kuten kulttuurikritiikkiin, henkilöjuttuihin ja tiedemaailman käsittelyyn.

Viime kuukausina Onninen on osoittanut, millainen on modernin kulttuuritoimittajan ideaali. Hän on käsitellyt ansiokkaasti yliopistomaailman ongelmia Aalto-yliopistossa ja Tampereen yliopistossa.

Aikakauslehti Kanavan ja Otavan Kirjasäätiön 10 000 euron Kanava-palkinnon vuoden 2019 parhaalle kotimaiselle yhteiskunnan, politiikan, historian, kulttuurin tai talouden alan tietokirjalle saa toimittaja Juha Kauppinen, 43, teoksesta Monimuotoisuus. Kertomuksia katoamisista (Siltala).

”Juha Kauppinen kuvaa lajien katoamista paitsi biologisena tapahtumana, myös ihmisen ja luonnon suhteen kautta. Näin syntyy upea kokonaiskuva ilmiöstä, jonka vaikutus koko maapallon tulevaisuuteen on valtava. Samalla Kauppisen kirja on tärkeä puheenvuoro ajankohtaisessa keskustelussa luonnonsuojelun merkityksestä”, valinnan tehnyt Kanavan vastaava tuottaja, palkintoraadin puheenjohtaja Tuomo Lappalainen luonnehtii palkittua kirjaa.

Palkintoraati sai 24 kustantajalta arvioitaviksi 185 teosta, joista professori emeritus Markku Kuisma ja päätoimittaja Riikka Suominen valitsivat viisi ehdokaskirjaa. Kauppinen on aikaisemmin saanut mm. Bonnierin Suuren journalistipalkinnon ja tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon.

Palkinnot jaetaan torstaina 31.10.2019 klo 18.00 alkavassa Suomen Kuvalehden ja Kanavan palkintojuhlassa Korjaamolla Helsingissä, Töölönkatu 51.

Lisätietoja: Raatien puheenjohtajat Ville Pernaa (0505394310), Tuomo Lappalainen (0405753099) Palkitut: Olli Seuri (0406744001), Oskari Onninen (0400835495), Juha Kauppinen (0458986181).